Yhdistelmäajoneuvonkuljettajia Forssaan, Poriin, Raumalle ja Euraan 

Kuljetusliike Y. Auramaa Oy on perinteinen suomalainen perheyritys, joka työllistää nykyään yli 700 logistiikka-alan ammattilaista. Teiden ja terminaalien lisäksi meillä työskennellään raskaan kaluston huoltokorjaamolla, varastoissa, Euran pääkonttorilla ja terminaalien toimistoissa.

Auramaa-yhtiöiden vahvan menestyksen perustana on aina ollut ammattitaitoinen ja työnantajaansa vahvasti sitoutunut henkilökunta. Heidän työpanoksensa avulla yhtiö on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista kuljetusliikkeistä. Olemme osa suomalaista valtakunnallista Kaukokiito-ketjua.

Työurat Auramaalla ovat olleet pitkiä. Joukossamme työskentelee jo useamman polven auramaalaisia. Myös neljäs sukupovi Auramaan omistajaperheestä on nykyään yhtiön palveluksessa.

Henkilöstömme työhyvinvointi on meille tärkeää. Tarjoamme työntekijöillemme laadukkaat työterveyshuollon palvelut kaikissa toimipisteissämme.

Haemme vakituiseen työsuhteeseen yhdistelmäajoneuvonkuljettajia Forssaan, Poriin, Raumalle ja Euraan.

Työtehtävät sisältävät elintarvikkeiden ja kappaletavaran runkokuljetuksia ja jakelua. Kalustomme on nykyaikaista keski-iän ollessa 3,5 vuotta. Työ on 3-vuorotyötä, palkkaus TES:n mukainen.

Olet etsimämme henkilö, jos

  • sinulla on CE-luokan ajokortti, voimassaoleva ammattipätevyys sekä ADR-ajolupa
  • olet tarkka, joustava ja järjestelmällinen
  • sinulla on vähintään kahden vuoden kokemus yhdistelmäajoneuvolla ajamisesta, elintarvikeajo katsotaan eduksi
  • et epäröi istua HCT-yhdistelmän ratin taakse
  • pystyt itsenäisen työskentelyn ohella olemaan myös yhteistyökykyinen tiimin jäsen.

Tarjoamme sinulle, kuljetusalan ammattilainen, mielenkiintoisen työn 92-vuotiaassa vakavaraisessa Suomen suurimpiin kuuluvassa logistiikka-alan yrityksessä. Työtehtäviin saat perusteellisen koulutuksen ja perehdytyksen sekä perheyrityksen pitkäaikaisten ammattilaisten tuen.

Käy täyttämässä hakemuksesi 1.8.2021 mennessä osoitteessa www.auramaa.fi/rekrytointi

Lisätietoja tehtävistä antavat arkisin klo 8-16

  • Forssa: aluejohtaja Mika Taalikka 0400 958 668
  • Eura; terminaalipäällikkö Lauri Rautakallio 0400 797 924
  • Pori: aluepäällikkö Jari Mäkinen 044 786 8709
  • Rauma: ajoesimies Mikko Jouppi 0400 797 927