Kuljetusesimies, Kuopio

Kuljetusliike Kantola & Koramo Oy on osa Kaukokiito-ketjua, joka on valtakunnan suurin yksityinen kuljetusjärjestelmä – johtava tavaran ja tiedon kuljettaja. Kuljetusliike Kantola & Koramo Oy on yli 350 logistiikan ammattilaisen muodostama yhteisö, jota yhdistää intohimo laadukkaisiin kuljetus- ja logistiikkaratkaisuihin, asiakaslähtöiseen kehittämiseen ja kiinnostus uuteen teknologiaan jatkuvan kehityksen mahdollistajana. 

Nykyaikaisen kalustomme kyydissä kulkee kaikki kappaletavarakuljetuksista elintarvikkeisiin ja puutavarakuljetuksiin. Lisäksi tarjoamme asiakkaillemme laadukkaita varastointipalveluita. Tiedon ja taidon lisäksi meillä on kasvot ja perheyrittäjyydestä kumpuava yrityskulttuuri. Aidoista ihmisistä koostuva henkilöstömme on avainasemassa kasvollisen palvelun tuottamisessa asiakkaillemme. 

Toimintamme kasvaessa etsimme nyt riveihimme motivoitunutta kuljetusesimiestä vakituiseen työsuhteeseen Kuopion toimipisteeseemme. 

Monipuolisessa tehtävässä vastaat työvuorokohtaisesti nouto-, jakelu- ja runkoliikenteen suunnittelusta, toteutuksesta ja toimivuudesta sekä terminaalitoiminnoista asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Toimit kuljettajien esimiehenä ohjaten ja opastaen heitä päivittäisessä työssä ja oikeissa toimintamalleissa. Lisäksi koordinoit alihankkijoitamme, vastaat kaluston huoltoon ohjauksesta yhdessä kalustovastaavan kanssa sekä osallistut henkilöstöhallinnollisiin tehtäviin. Työ on vuorotyötä, joka koostuu aamu-, ilta- ja yövuoroista. 

Työskentelemme ketterästi ja jatkuvan parantamisen periaatteella. Onnistuminen tehtävässä edellyttää:

  • vankkaa logistiikka-alan tuntemusta ja aiempaa työkokemusta vastaavista tehtävistä
  • asiakaskeskeistä, kehityshenkistä ja itseohjautuvaa työskentelyotetta sekä aitoa kiinnostusta toimia yhtiön arvojen mukaisesti vaativassa esimiestehtävässä
  • kykyä hahmottaa ja oppia nopeasti uusia tietojärjestelmiä, analysoida tietoa sekä kustannustietoisuutta
  • erinomaisia työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja
  • paineensieto- ja päätöksentekokykyä
  • joustavuutta ja mahdollisuutta tehdä vuorotyötä.

Eduksi katsotaan tehtävää tukeva koulutustausta. 

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän nopeasti kehittyvässä, kasvollisessa ja valtakunnallisessa kuljetusketjussa. Ympärilläsi on mukava ja kannustava työporukka, joka perehdyttää sinut laadukkaasti tehtävään. Vakavaraisena työnantajana tarjoamme myös mielenkiintoisia mahdollisuuksia oman ammatillisen osaamisen kehittämiseen.

Kiinnostuitko? Lähetä meille hakemuksesi palkkatoiveineen 30.6.2021 mennessä osoitteeseen: jarkko.tirkkonen@kaukokiito.fi

Lisätietoja tehtävästä antaa tuotantopäällikkö Jarkko Tirkkonen, p. 0400 389 712. Yhteydenotot 16.6. klo 8.30-11.00 ja 22.6. klo 8.30-11.00.