Maksuton Kaukoputki-verkkopalvelumme uudistuu keväällä 2025. Kuuntelimme asiakkaidemme toiveita ja suunnittelimme entistäkin monipuolisemman palvelun helpottamaan logistiikan arkea ja päätöksentekoa.
Nykyisen Kaukoputken kautta yritysasiakkaamme voivat esimerkiksi laskea kuljetuksen hinnan, tehdä kuljetustilauksia, välittää lähetysdokumentit ja seurantatiedot vastaanottajalle, seurata saapuvia ja lähteviä kuljetuksia ja tarkistaa kuljetusten aikatauluja. Vastaanottajille Kaukoputki tarjoaa mahdollisuuden seurata lähetysten kulkua. Se toimii työkaluna kaikille asiakkaillemme riippumatta siitä, mitä kuljetustilauskanavaa he käyttävät.
Keväällä julkaistava uusi Kaukoputki palvelee jatkossa entistäkin monipuolisemmin logistiikan arkea ja asiakasyritystemme eri rooleissa työskenteleviä ammattilaisia, kuten lähettämöä, logistiikkapäättäjiä, myyntiä, talousosastoa ja asiakaspalvelua. Tavoitteemme on kirkas: koko logistiikkasi yhdessä paikassa. Samalla olemme panostaneet erityisesti palvelun käyttökokemukseen, helppokäyttöisyyteen ja tiedon visualisointiin.
Tuttujen toiminnallisuuksien rinnalle saadaan myös uusia toiminnallisuuksia, kuten esimerkiksi
- Visuaalisempi lähetysten seuranta
- Keskitetty käyttäjähallinta
- Korvaushakemus kuljetusvahingosta
- Asiakasraportit
Kaukoputki mukautuu samalla aiempaa paremmin myös asiakkaidemme tulevaisuuden tarpeisiin. Kehitämme palvelua jatkuvasti ja julkaisemme asteittain lisää toiminnallisuuksia kuten vahinkokäsittelyn seurannan ja uusia asiakasraportteja.
Yrityksenne saa pääsyn uuteen Kaukoputkeen kevään aikana. Jokainen yritysasiakas rekisteröityy uuteen verkkopalveluun. Vanha ja uusi Kaukoputki toimivat rinnakkain noin puoli vuotta, jotta asiakkaidemme siirtymä palveluun olisi mahdollisimman sujuvaa ja joustavaa.
Viestimme uuden Kaukoputken julkaisusta verkkosivuillamme ja tulemme järjestämään siitä myös webinaarin asiakkaillemme. Lisätietoja saat omalta Kaukokiidon yhteyshenkilöltäsi.
Lue lisää



08.01.2025 | Tiedotteet
Uusimman asiakastyytyväisyyskyselymme tulokset julkaistu: nettosuositteluindeksi +56!
Lue lisää