Suomen Kaukokiito Oy:n toimitusjohtajaksi on 1.2.2020 alkaen nimitetty ins. Petri Angervuori (54). Angervuorella on 25 vuoden kokemus tulosvastuullisista tehtävistä logistiikan alalla.
Hän siirtyy Kaukokiidon toimitusjohtajaksi DHL Supply Chain (Sweden) aluejohtajan tehtävästä ja on aiemmin toiminut mm. DHL Supply Chain (Finland) Oy:n toimitusjohtajana ja useissa muissa johtotehtävissä DHL:llä vuodesta 2008 lähtien.
”Saamme Kaukokiidolle laaja-alaista kokemusta logistiikan eri osa-alueilta. Olemme kehittyneet nopeasti viime vuosina hyödyntämällä digitalisaation mahdollisuuksia. Kehitystyömme tulee olemaan kokonaisvaltaista ja jatkuvaa myös infrastruktuurin, palveluvalikoiman ja asiakaskokemuksen osalta. Petrin monipuolinen osaaminen ja vahvuudet organisaation kehittäjänä auttavat meitä saavuttamaan tavoitteemme myös jatkossa”, toteaa Suomen Kaukokiito Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Koramo.
”Arvostan todella paljon tilaisuutta työskennellä perinteikkäässä suomalaisessa logistiikkayrityksessä ja on hienoa päästä jatkamaan sitä hyvää työtä, mitä yrityksessä on menestyksekkäästi tehty jo vuosikymmeniä. Kaukokiito tunnetaan logistiikka-alalla osaavasta henkilöstöstään. Uskon, että tämä voimavara ja pitkä kokemukseni alalta auttavat meitä yhdessä innovoimaan edelleen uutta ja kehittämään Kaukokiitoa vastaamaan myös tulevaisuuden haasteisiin”, sanoo Petri Angervuori.