Takaisin
Suomen Kaukokiito Oy:n toimitusjohtaja siirtyy syksyllä uusiin haasteisiin
12.06.2019 | Tiedotteet
Suomen Kaukokiito Oy:n toimitusjohtaja Jari Immonen siirtyy syksyllä uusien haasteiden pariin Steveco Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän jatkaa nykyisessä toimessaan syksyyn asti, ja Kaukokiidon hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.
Jari Immosella on ollut merkittävä rooli Kaukokiidon kokonaisvaltaisessa kehittämisessä ja tulevaisuuteen tähtäävien hankkeiden eteenpäin viemisessä. Olemme edenneet strategiamme mukaisesti ja se antaa meille vahvan perustan tehdä kannattavaa liiketoimintaa myös jatkossa. Digitalisaation hyödyntäminen paremman asiakaskokemuksen muodossa ja tuotannonohjauksen tehostajana nousee yhä suurempaan rooliin tulevaisuudessa. Uskomme löytävämme oikean henkilön viemään Kaukokiitoa 2020-luvulle.
Kaukokiito kiittää Jari Immosta yhteistyöstä ja panoksesta ketjun kehittymisessä.