Hyvä jengi pelaa yhteen

Terminaalityöntekijä Jari Saksa on työskennellyt Kaukokiidon Vantaan terminaalissa yli kymmenen vuotta. Hyvä työporukka, jossa toisia autetaan aina, on vaikuttanut siihen, että Jari viihtyy työssään.

 

Vantaan terminaalissa työskentelevä Jari Saksa huolehtii, että terminaaliin tuodut lähetykset siirtyvät postinumero- ja paikkakuntakohtaisille ”tonteilleen”, joista ne toimitetaan edelleen Suomen joka kolkkaan. Hän myös lastaa ja purkaa autoja, hoitaa pihalla kenttätoimintoja ja tarroittaa mm. tuontilähetyksiä. Jari pitää aamu-, väli- ja iltavuorojen tuomasta vaihtelusta, kun taas toiset terminaalityöntekijät saattavat tehdä yhtä tiettyä vuoroa.

 

- Täällä pystyy vaikuttamaan omiin työvuoroihin aika paljon, ja työntekijöiden elämäntilanteet huomioidaan hyvin.

 

 

Terminaalissa työskentelee yli 60 kokoaikaista työntekijää, ja päivittäin sen läpi kulkee tuhansia lähetyksiä. Jari kuvaa työyhteisöään eräänlaiseksi hyvin toimivaksi joukkueeksi: tavoitteena on, että kaikki osaavat kaikkia tehtäviä, jotta homma toimii ja tarpeen mukaan porukkaa voidaan laittaa sinne, missä kulloinkin tarvitaan tekijöitä.


- Meillä on prosessit kehitetty niin, että työvuorot voidaan vaihtaa vaikka ”läpsystä”, sillä jokainen tietää hommansa. Jokaisella on kuitenkin oma tyylinsä tehdä, ja näin kun porukka on työskennellyt yhdessä pitkään, niin sitä osaa jo kaverin ilmeestä nähdä, missä vaiheessa homma on, kuvailee Jari työyhteisön toimivuutta.


Kaukokiidon suurimmassa terminaalissa kiireisimmät ajat ovat iltapäivällä kolmesta viiteen ja aamuneljän ja kuuden välissä, jolloin hommien on hoiduttava ripeään tahtiin. Ilmapiiri on kiireestä huolimatta ihmisläheinen. Jarin mielestä työssä viihtyminen on tärkeää, sillä vietetäänhän töissä iso osa päivästä.


- Meillä ei töissä tarvitse jännittää, sillä kaikki auttavat aina. Jos itsellä on joskus huono päivä, siitäkin voi kavereille jutella. Hyvä ilmapiiri antaa myös virtaa, toteaa Jari.