Takaisin

Rovaniemen terminaali saa energiansa auringosta

Rovaniemen terminaalilaajennus on valmistunut ja otettu käyttöön. Terminaalin katolle on asennettu 400 aurinkopaneelia, joista saadun energian avulla jäähdytetään muun muassa kylmä- ja pakastetilat. Rovaniemellä työskentelee myös Lapin alueen tuore myyntipäällikkö Pasi Sääskilahti.

 

Rovaniemen terminaali on kokenut kevään aikana paljon muutoksia. Juuri valmistunut lähes 2000 m²:n terminaalilaajennus on rakennettu kappaletavaralogistiikan tarpeisiin. Samalla terminaalin kylmätilan koko kaksinkertaistui, ja osa vanhasta tilasta vuokrattiin eteenpäin. Laajennus mahdollistaa entistä tehokkaamman kappaletavara- ja elintarvikejakelun Lapin maakunnassa.

 

– Tarvitsimme paitsi lisää pinta-alaa myös tilaa, joka soveltuu paremmin käyttöömme. Yhdistelmien suurin sallittu pituus kasvoi viime vuonna 25,25 metristä 34,5 metriin, ja se on asettanut uudenlaisia vaatimuksia myös terminaaleille. Lisäksi asiakkaidemme volyymit ovat kasvaneet – positiivinen ongelma siis, kertoo Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy:n kiinteistöpäällikkö Antti Jussila.

 

Terminaalissa on lisäksi varastointitilaa eri toimialojen tarpeisiin kaikkiaan 3800 m². Tilaa löytyy niin pitkäaikaiselle varastointitarpeelle kuin sesonkituotteillekin.

 

Rovaniemen terminaali saa energiansa uusiutuvasta ja päästöttömästä aurinkovoimasta. Järjestelmä asennettiin toukokuussa, ja omavaraisella energiantuotannolla ylläpidetään jatkossa muun muassa kylmä- ja pakastetilojen lämpötilaa.

 

– Halusimme testata ympäristöystävällistä vaihtoehtoa ja sen hyötysuhdetta. Järjestelmä on mitoitettu vastaamaan kiinteistömme sähkönkulutusta. Meillä on iso kylmiö ja pakastetila, joten uskomme investoinnin maksavan itsensä takaisin, Antti sanoo.

 

Lue lisää

Lue lisää

04.03.2021 | Tiedotteet

Seuraamme koronavirustilanteen etenemistä

Lue lisää

06.04.2020 | Päivin öin

Uusi Kaukokiito-terminaali aukeaa Joutsenoon

Lue lisää

31.03.2020 | Tiedotteet

Kehitämme Kaukoputken lähetysten seurantanäkymää

Lue lisää

27.03.2020 | Tiedotteet

Koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vaikutukset kuljetuksiin

Lue lisää